Siun soten digitaalisissa palveluissa avataan viikonloppuisin toimiva päivystysavun chat-palvelu tulevana lauantaina. Siun sotesta kerrotaan, että päivystysavun ch ...
Kiteen S-Markertissa järjestettiin eilen keskiviikkona 11.2. valtakunnallisen 112-päivän tempaus. Liiketilan aulaan oli hieman ennen puoltapäivää kokoontunut pelastus ...
Joensuun suunnasta tullut, täydessä lastissa ollut rekka väisti vastaantulevaa henkilöautoa osuen kuitenkin osittain henkilöautoon Kesälahdella tiistaina iltapäivä ...
Vapaaehtoiseen vertaisohjaustoimintaan perustuva Joen Severi ry tarjoaa digiopastusta pohjoiskarjalaisille ikäihmisille. Kiteellä opastusta on tarjolla joka toine ...
Rääkkylän uuden koulun rakentamisen valmistelut käynnistyvät koulurakentamista valmistelevan työryhmän henkilövalinnoilla. Kunnanhallitus päätti nimetä työryhm ...
Kiteen Pallon salibandyjoukkueen voittoputki jäi kahden ottelun mittaiseksi. Sarjataulukkoon tuli sunnuntaina seitsemäs kolmen pisteen tappiomerkintä, kun Warkauden ...
Tämä tuttu laskiaislaulu on iät ja ajat innostanut lapsia nousemaan suksille nauttimaan liikunnan riemusta. Toivottavasti näin käy myös ensi viikon keskiviikkona, kun kit ...
Kiteen lukion vuoden 2025 wanhat jatkoivat lukionsa jo 70-luvun lopulta jatkuvaa tanssiperinnettä, kuitenkin ajan henkeen mukautettuna. Salonkitanssien, 1900-luvun ...
Tammikuun viimeisellä viikolla Arppen koulun Hutsin talossa osallistuttiin kansalliseen Uutisten viikkoon. Viikon aikana opetusryhmät tutustuivat uutisiin lukien ja ...
Markku Pölösen kirjoittama ja Tohmajärven Maiju Lassila -teatterista tutun Mervi Venäläisen ohjaama Miikkulan suuri päivä saa ensi-iltansa Liperin Roukalahdella ...
Perjantaina Kiteellä riitti ohjelmaa, kun Kainuun prikaatin tykistörykmentin ja Kuopion huoltopataljoonan alokkaat viettivät valapäiväänsä. Noin 660 alokasta vannoi ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果