Neste käynnistää massiivisen säästöohjelman, jonka seurauksena Suomesta vähennetään jopa 450 työpaikkaa. Yhtiön tulos oli ...
Aito Säästöpankin asuntoluottokanta kasvoi markkinaa nopeammin eli se sai houkuteltua asiakkaita muilta pankeilta.
Poliisipartio pysäytti keskiviikkoiltana Porin Koivulassa auton, jonka kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Poliisi sai ...
Siksi onkin yllättävää, että lukuisten tutkimusten mukaan ihmiset ovat kehittyneissä maissa tyytyväisempiä elämäänsä maalla ...
Jouko Kallio oli yksi aikansa moottoriurheilun legendoja. Ehkä parhaiten rekkakisoista muistettava turkulainen kaasutteli ...
Paikallislehdet Ulvilan Sanomat ja Uutisluotsi yhdistyvät. Torstaiaamuna lehtien verkkosivuilla julkaistussa uutisessa ...
Neljän maan turnauksen alla riitti niin mahdollisuuksia kuin uhkiakin. Kanada tarttui miniturnauksen avausottelussa kaksin ...
Ikääntyneet ovat yhteiskunnan kasvava voimavara, ryhmällä on sanottavaa ja tehtävänsä demokraattisessa päätöksenteossa.
Kela-korvattuja matkoja tehtiin vuonna 2024 aiempaa enemmän. Kela korvasi viime vuonna lähes 4,5 miljoonaa sairaanhoitoon tai ...
S-pankin Itäpuiston toimipiste liittyy Handelsbankenin päätökseen vetäytyä Suomen markkinoilta. Porin keskustassa liikkuvat ...
SalBan miesten kotipeleissä on ensi kaudella vapaaehtoinen pääsymaksu. Osa niistä on tarkoitus pelata Karin kampuksella.
Kun Alma Kuosmanen on 8-vuotias, hän innostui piirtämisestä ja erityisesti sarjakuvista. Tuolloin Siikaisissa asuva tyttönen ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果