Suomen 250 suurimman tietotekniikkayrityksen joukossa paras liikevoittoprosentti (87 %) vuonna 2023 oli LocalBitcoinsilla.
Räjähdykset johtivat ainakin 37 henkilön kuolemaan ja lähes 3000 henkilön haavoittumiseen. Monet operaation uhrit olivat ...
Chainalysis arvelee vuosisumman pienentymisen johtuvan siitä, että kaksi merkittävää kiristäjäryhmää poistui kuvioista vuonna ...
Maailman neljänneksi suurin älypuhelinvalmistaja kasvoi peräti 15 prosenttia. Silti se on Suomessa lähes tyystin tuntematon.
Veikkaus on kilpailuttanut tietoturvaosaamista ja erp-hankkeensa johtoon asiantuntijoita. Yhteensä sopimusten arvo voi kohota ...
Ranskalainen it-jätti Atos on joutunut kohun keskelle, kun Euroopan unionin rajavartioinnin it-järjestelmähankkeessa on ...
Kriitikot pitävät brittiviranomaisten ehdotusta huolestuttavana, eikä se välttämättä johda tuloksiin. Salaus kiinnostaa.
Yhtiö siirtyy kuluvan vuoden aikana vaiheittain malliin, jossa sadat työntekijät tekevät päivän pari töitä toimistolla.
Linux-ytimen pääkehittäjä Linus Torvalds on ottanut kantaa Linux-käyttöjärjestelmän ytimen kehittäjäporukassa käytyyn väittelyyn ohjelmointikielistä, teknologiasivusto The Register kertoo.
Puolustusvoimat hankkii ohjelmistoyhtiö M-Filesilta käyttölisenssejä dokumenttienhallintajärjestelmäänsä. Sopimuksessa on ...
Tekoäly voi tunnetusti olla hyvä apu helpottamaan usein toistuvia työtehtäviä. Helppokäyttöiseksi tehty no-code-työkalu ...
Netflixin La Palma -sarjan näyttelijät saivat tietää, että heidän huultensa liikkeitä on muokattu dubattuihin versioihin ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果