Helsingin Sanomat kertoi torstaina alkuillasta, ettei Harkimo todellisuudessa ole asunut Topeliuksenkadulla Helsingin Töölössä sijaitsevassa asunnossaan, vaan se on ollut esimerkiksi vuokrattavana ...
Mechelininkadun ja Pohjoisen Rautatiekadun risteys sijaitsee Etu-Töölössä. HSY:n mukaan putkirikko on aiheuttanut laajoja häiriöitä vedenjakelussa Helsingin kantakaupungin alueella. Ilta-Sanomien ...
Helsingin Sanomat kertoi eilen, että Marin on hakenut lähestymiskieltoa noin 35-vuotiaalle miehelle, joka ei ole Suomessa yleisesti tunnettu. Marinin on kiellon hakijana oltava paikalla ...
Helsingin Sanomat uutisoi, että kohublondi Johanna Tukiaisen vanhoja päiväkirjoja on löytynyt myynnistä Tukholman Hötorgetin kirpputorilta. Päiväkirjat itselleen ostanut ruotsalainen nainen kertoi ...
Kolmen nuoren joukko ajoi henkilöautolla päin talon seinää aamuyöllä Helsingin Marjaniemessä, Niittyrannassa. Helsingin poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kerrotaan, että törmäys tapahtui pienen ...
Eläkejärjestelmän uudistamisesta syntyi sopu työmarkkinajärjestöjen kesken myöhään sunnuntai-iltana. Järjestöt eivät ole kertoneet eläkeuudistuksen sisältöä julkisuuteen, mutta Helsingin Sanomat on ...
Viime vuoden lopussa aikaa on saanut odottaa pidempään kuin millään muulla terveysasemalla Helsingissä. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat tammikuussa. HU kertoi terveysasemille vietävistä omista ...
Ex-pääministeri Sanna Marin hakee lähestymiskieltoa noin 35-vuotiaalle miehelle, uutisoi Helsingin Sanomat nojaten Helsingin käräjäoikeudesta saamiinsa tietoihin. Mies, johon hakemus kohdistuu, ei ...
Helsinki-hallin keulahahmosta Heikki Viitikosta on tulossa myös jääkiekkoseura Helsingin Jokerien merkittävä osaomistaja, Helsingin Sanomat uutisoi. Jokerien puheenjohtajan Mikko Saarnin vetämä Soldo ...
Harkimo ei vastannut torstaina alkuillasta Ylen haastattelupyyntöön. Helsingin Sanomat kysyi Harkimolta, epäileekö hän todella Daniel Sazonovin kansalaisuutta. Harkimo oli vastannut tekstiviestillä ...
Jos hän ei tule, asiaa ei käsitellä. Marinin lähestymiskieltohakemus kohdistuu 36-vuotiaaseen mieheen. Lähestymiskiellon hakemisesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Mies ei ole Helsingin ...