Perussuomalaisten pitkäaikaisen aktiivin Pekka Katajan erottaminen perussuomalaisista on keskeytetty käräjäoikeuden päätöksellä, kertoo Keskisuomalainen. Keskisuomalaisen mukaan perussuomalaisten ...
Avaa kuvien katselu Kuva: Petri Aaltonen / Yle Terhi Pirilä-Porvali, Tuukka Tervonen 22.1. 16:34 Kuuntele juttu 2:25 Helsingin käräjäoikeus on asettanut täytäntöönpanokiellon Pekka Katajan ...
Meteorologi päätti repäistä historiallisen päivän kunniaksi. Meteorologi Pekka Pouta on tunnettu heittäytyvästä esiintymisestään MTV Uutisten eri ohjelmissa ja myös niiden ulkopuolella. Yhdysvaltain ...
Israelin on kerrottu vastustavan Pekka Haaviston nimitystä Lähi-idän rauhanprosessin erityisedustajaksi. Avaa kuvien katselu Tehtävään väliaikaisesti valittu Sigrid Kaag oli aiemmin Hollannin ...
Pekka Rinne pääsi takaisin valokeilaan Nashville Predatorsin kunnioittaessa maalivahdin pitkää ja ansiokasta uraa. Rinne oli tällä viikolla ensimmäisten valintojen joukossa Predatorsin ...
Lumet sulavat, mutta eivät kaikkialla. Etelässä moni saattoi tiistaiaamuna saada aamujumpan lumisohjon ja lätäköiden väistelyn muodossa. Meteorologi Pekka Pouta vahvistaa, että viikonloppuna saadut ...
Janni Hussi ja Jolle Harkimo: Eri osoite! Elina Gustafssonilta avoin ulostulo Jopas! Chachi Hildénin salarakas palasi kaikessa hiljaisuudessa Suomeen Surulliset epäilykset Madeleinesta ja Chris ...
Riipisen Riistaherkut -yrityksen toinen perustaja Pekka Riipinen on kuollut, kertoo Seiska. Lehden mukaan Pekka Riipinen kuoli sairaalassa. Riipinen oli vuoden 1979 Miss Suomi Päivi Riipisen (o.s.
Vuonna 2024 Jääkiekkoleijonien joukkoon on valittu upeat pelaajaurat tehneet Jussi Jokinen (Jääkiekkoleijona #275), Lasse Kukkonen (#276) ja Pekka Rinne (#277). Lisäksi saman kunnianosoituksen saivat ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果