Lakkopäiviä on kaikkiaan neljä viikon välein perjantaisin. Lisäksi koko alalle on julistettu niin sanottu venymiskielto 14.2.
T urussa järjestetään 5.–8. toukokuuta Taitaja-tapahtuma, jonka yhteydessä pidetään Taitaja-kilpailun finaali. Taitaja on ammattitaidon SM-kilpailu, jonka finaalissa kilpailee 400 opiskelijaa 48 ...
Hiilinielutavoite rajoittaa hakkuumääriä ja hiilinielua pyritään kasvattamaan myös harventamalla metsiä aiempaa lievemmin ja kasvattamalla metsistä entistä tiheämpiä. Lisäksi valtion metsiä pyritään ...
Asiasta kertoo saksalaislehti Bild. Asian vahvistaa Münchenin poliisi viestipalvelu X:ssä. Ainakin 15 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen kello 12 mennessä Suomen aikaa. Münchenissä on huomenna ...
Kadonnut lapsi löytyi läheisestä kaupasta, kun kauppias ja asiakas huomasivat lapsen olevan yksin. T urussa sijaitsevasta ...
Y hdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on tehnyt valitettavia myönnytyksiä Venäjälle jo ennen kuin Ukrainan sodan ...
Toisen asteen yhteishaku alkaa tiistaina 18. helmikuuta. Turun toisen asteen oppilaitoksissa on avoinna yli 2 500 opiskelupaikkaa, tiedottaa Turun kaupunki.
T urussa Koulukadun siltatyömaalla on lyhyitä liikennepysähdyksiä ensi viikolla eli 17. helmikuuta alkavalla viikolla. Syynä ...
Naton pääsihteeri Mark Rutte kommentoi Yhdysvaltain hallinnon tuoreita puheita toteamalla, että kaikki haluavat rauhan Ukrainaan. Brysselin puolustusministerikokoukseen saapuneen Rutten mukaan mahdoll ...
Polttoainevalmistaja Neste aloittaa säästöohjelman sekä muutosneuvottelut heikentyneen taloudellisen tuloksen vuoksi. Muutosten arvioidaan johtavan noin 600 tehtävän pysyvään vähennykseen, joista noin ...
Liiketoimintakaupan hinta on seitsemän miljoonaa euroa. Työntekijät siirtyvät kaupan mukana vanhoina työntekijöinä.
Väre on saanut läpi elämänsä kuulla ulkopuolisten ihmettelyjä siitä, miten hän voi kuurona pelata jääkiekkoa. Juuri Mestis-debyyttinsä tehnyttä kiekkoilijaa eivät kyselyt hetkauta.
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果